22 touko Hyvinkää Falcons Ladys kausi käyntiin
Falcons-naiset avasivat 2-divisioonakautensa vieraspelillä Joensuussa paikallista She-Wolvesia vastaan. Toisin kuin Hyvinkääläisille, oli 2-divarin pelimuoto 7vs7 Joensuulle viimevuodelta tuttua. Naarassudet kouluttivatkin haukkaparven divisioonan tavoille lopulta lukemin 50-16.
Pisteiden teon aloitti kuitenkin Falcons, joka eteni varmoilla peruspeleillä vastustajan maalialueelle ja viimeisteli myös onnistuneella lisäpisteellä tilanteeksi 0-8. She-Wolves kuittasi kuitenkin omalla vuorollaan nopeasti, juosten pitkän kiertopelin maaliin. Lisäpisteiden teon Falcons-naiset kuitenkin estivät. Näin tilanteeksi jäi vierasjohto 6-8.
Seuraavien hyökkäysvuorojen aikana Falcons eteni joitakin kertoja jo lähelle joensuulaisten maalia, mutta perille ei päästy. Joensuu sen sijaan sai maaleja yksittäisillä isoilla peleillä, yleensä ensimmäisen maalin kaltaisilla, linjan kiertävillä juoksuilla.
Ottelun lopussa Falconsin uurastus kuitenkin palkittiin vielä yhdellä touchdownilla, sekä sitä seuranneella lisäpisteellä. Tunnelmat tappiosta huolimatta Falcons-leirissä olivat kuitenkin ottelun jälkeen positiivisen puolella.
Päävalmentaja Teemu Tiilikainen kiteyttää ottelun seuraavasti:
”Vaikka tappio tietysti aina harmittaa, varsinkin kun meillä olisi monessa suhteessa ollut mahdollisuuksia parempaan, jäi pelistä kuitenkin positiiviset tunnelmat. Saatiin kokemusta 7vs7 pelistä ja siitä, mikä siinä kentällä toimii ja mikä ei. Uudet pelaajat saivat peliaikaa ja antoivat lupaavia näyttöjä. Tälle pohjalle on hyvä rakentaa.”
”Nyt kiillotetaan se mikä jo toimii, ja korjataan se mikä on rikki”, päävalmentaja lisää.
Falcons-naisilla onkin parin viikonlopun tauko peleistä, joten aikaa pelin hiomiselle on. Seuraava ottelu pelataan torstaina 13.6. Hyvinkäällä, Kankurin liikuntapuistossa, alkaen klo 18.00