15 heinä Falconsille maukas vierasvoitto Oulusta
Falconsin runkosarjan ensimmäinen vieraspeli pelattiin Oulussa lauantaina. Falcons valmistautui vieraspeliin huolella ja lähti matkaan jo perjantaina. Matkaväsymystä ei kentällä näkynyt ja vahvasti pelannut Falcons nappasi sarjapisteet mukaansa lukemin 6-27 (0-13).
Hyvinkää aloitti heti pirteästi ja ensimmäinen maali nähtiin joukkueen toisella hyökkäysdrivella. Pelinrakentaja Robbie Mateyn heitto tavoitti laitahyökkääjä Kalle Koljosen ja lisäpisteen myötä Falcons siirtyi 0-7 johtoon.
Toisella neljänneksellä Falcons onnistui jälleen pisteiden teossa kun Matey-Koljonen akseli löysi toisensa toistamiseen. Lisäpiste epäonnistui, joten lukemat Falconsin eduksi 0-13. Nämä jäivät myös puoliaikalukemiksi.
Puoliajan jälkeen Falcons piti ottelun hallinnassaan. Kolmas maali syntyi heti kolmannen neljänneksen alkuun. Tällä kertaa 39 jaardisen heittopelin viimeisteli Karri Piela, joka oli asialla myös Hyvinkään neljännessä maalissa. Se oli puolestaan näyttävä 53-jaardin maali, joka syntyi slant-kuviolla Northern Lightsin puolustuksen avoimeen saumaan.
Falconsin puolustus oli jälleen pelipäällä. DB Ville Rontu pelasi erinomaisen ottelun ja kirjautti tilastoihin peräti 9 taklausta, kaksi syötönkatkoa ja yhden poimitun rähmäyksen. LB Riku Lempiö pelasi myös vahvasti usealla eri pelipaikalla ja DL Vili Vuorinen ja LB Ville Josefsson paikkasivat myös hyökkäyksen linjan puolella. Kokonaisuutena Falconsin puolustus pelasi ehjän ja varman pelin.
Oulun ainoa maali syntyi aivan viimeisen neljänneksen lopulla kun pelinrakentaja Al-Kubaisi tavoitti laitahyökkääjä Tuomo Tomperin. Tomperin maalilla tilanteeksi 6-27, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi.
Päävalmentaja Rami Lilja oli tyytyväinen omiinsa pelin jälkeen:
- Jälleen meiltä askel eteenpäin. Pelaamme nousujohteisesti mikä on erinomainen asia kauden tässä vaiheessa. Tässä ottelussa näimme toistaiseksi parasta suoritusvarmuutta hyökkäyksen osalta, mutta vielä sinne jäi parantamisen varaa. Puolustuksen suoritusvarmuus oli jälleen ilo silmälle. Erityisesti tiivis joukkuehenki ja valmius pelata siellä missä tarve on suurin näkyi.
Ensi lauantaina edessä on matka Jyväskylään. Millainen vastustaja siellä odottaa ja kuinka valmistaudutte otteluun?
- Jyväskylässä on täysin eri joukkue kuin se, jonka kohtasimme pre-seasonilla. He ovat tuoneet yhden jenkkipelaajan, joka on suuressa roolissa molemmin puolin palloa. Jyväskylä pelaa juoksupainotteista hyökkäystä, mutta heittouhkaa ei voida aliarvioida. Yhdellä pitkällä heitolla saa tuhoa aikaan, jos takakenttä nukahtaa.Hyökkäyksen puolella toivon näkeväni jälleen asteen parempaa suorittamista. Lähdemme otteluun luottavaisena ja tiedän, että tällä joukkueella on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia.
Jyväskylän Jaguaarit vs Hyvinkää Falcons lauantaina klo 17 @Viitaniemi, Jyväskylä