Otteluraportit käsipallo

Falcons U13 (E)

Falconsin U13 -joukkue pelaa SAJL:n 7 vs 7 SM-sarjassa.

HC Lutuuri – Falcons 19 – 26 (10 – 13)

Käsipallo: Veturimiehet heilutti…

…nimittäin HC Lutuurin maaliverkkoa Perjantai-iltana Helsingin Urheilutalolla. Falcons maksoi takaisin kalavelkoja viimekauden koetuista tappioista tälle rakkaalle hymiöpeukkupallero-ryhmälle. Vahva Falcons oli joka osa-alueella parempi ja lyttäsi Luttanat parkettiin luvuin 19-26. HC Lutuurin kohtaloksi tällä kaudella näyttää vääjäämättä jäädä ulos ylemmästä loppusarjasta kun sillä on vain 4 pistettä kahdeksasta pelatusta ottelusta. Viime kauden menestys on tainnut luoda hiukan suorituspaineita tekemiseen ja otteluita on pelattu jo etukäteen mediassa ennen kuin kentälle on edes päästy tositoimiin. Oli ikävä huomata että myös yleisömäärä oli pienentynyt huomattavasti (vain 12 katsojaa), joten ihan samaa hurmosta ei tuollakaan osa-alueella nähty.

Heti ottelun alkuun Falcons tuli kovalla latauksella aloittaen samatien maalinteon. Mikko Petäjä toimi junanlähettäjänä ja näytti myös itse mallia mihin suuntaan niitä palloja viskotaan. Herra oli tehnyt 8min kohdalla 4 Falcons:n kuudesta osumasta. Ottelu ehkä alkoi liian hyvin vierailijoiden osalta, sillä puolustustyöskentely ei näyttänyt alkuun oikein maistuvan ja Lutuurin Samu Puhakan hassuttelusyötöt pomppivat omille. Niinpä kotijoukkue kampesi itsensä takaisin peliin mukaan ja tasoitti tilanteen 5-5 8min kohdalla. Falcons:n ryhmä ei häkeltynyt vaan yhteisellä päätöksellä lähdettiin laittamaan puolustusta ja asennetta kohdilleen. Sitä junaa Lutuurin jengi ei sitten pystynyt enää pysäyttämään, vaan katseli loppuajan sen vilkkuvia perävaloja. Kotijoukkue otti käyttöön tuttuun tapaan 5-1 puolustuksen, mutta Falcons rymisteli vuoroin laidoilta ja pakkien tonteilta läpi haperon puolustusryhmityksen. Hyvinkään Teemu Harainen väläytti komeaa pomppuaan laidasta ja laittoi pelivälineen ohi Ville Mannisen, toiselta puolelta vanha konna Kai Mellberg näytti nuoremmilleen mallia miten oikealta laidalta oikeakätinen toimittaa pallon byyriin. Sitten höystettiin vähän Joonas Kukkosen toimesta ja kun Lutuurin maalinteko oli hankalaa, puoliajalle siirryttiin Falcons:n johtonumeroista 10-13.

Toisella jaksolla Mikko Petäjä jälleen avaa maalihanat kovalla takavedolla, heti perään tyylittelee Jarmo Kukkonen tilanteeksi 10-15. Lutuuri päättää tässä vaiheessa ottaa Mikko Petäjän erikoisvartiointiin ajatuksena ettei Falcons leiri pystyisi rakentelemaan hyökkäyksiään samaan malliin. Mutta se oli väärä luulo, sillä koko nippu on tällä kaudella valmis kantamaan vastuuta ja pitämään ratapihaa kunnossa. Varsinkin oikea kenttäpuolisko oli hurjassa vedossa Mellbergin ja Jarmo Kukkosen toimesta. Ajassa 36min ja tilanteessa 14-18 käyttää Falcons aikalisän lähinnä rauhoittuakseen hieman, sillä pelissä alkaa aika-ajoin olemaan asemaravintoloiden lämmintä tunnelmaa varsinkin Lutuurin leirin osalta. Kentälle astelee päättäväinen topparoikka, joka ei lähde hermoiluun mukaan. Se on päättänyt olla antamatta vastustajalle mitään mahdollisuuksia päästä juonesta kiinni. Lutuurin takamiehet eivät saa kuvioitaan toimimaan vaan ajautuvat lähes järjestäin Falcons:n puolustuksen pihteihin. Sen sijaan toisessa päässä sähäkkä Joonas Kukkonen aiheuttaa päänvaivaa vastustajalle miten mies voitaisiin sääntöjen mukaan pysäyttää. Lisäksi kun huikeaa kautta pelaava viilipytty Christian Fuhrer naputtaa palloa laidalta byyriin, se on jo liikaa ja Lutuuri hakee vielä viimeistä oljenkortta aikalisän muodossa ajassa 40min (16-22), mutta juna oli mennyt jo. Loppu 10 minuuttia on Falconsin hallintaa, Jarmo Kukkonen kasvattaa johdon aikalisän jälkeen 8 maaliin kahdella lisäosumallaan. Lutuuri lähinnä keskittyy tuomarille kiukutteluun ja omasta mielestään epäoikeuden mukaisia tuomioita kostaen kentän toisessa päässä. 9 minuutin jakson aikana Lutuuri ei saa tehtyä kuin yhden maalin, se tuli taikuri Samu Puhakan hokkupokkustempun johdosta (17-24). Erän kaksi viimeistä peliminuuttia on ulosajojen värittämät, peli on jo game over kun Lutuurin tuore hankinta Rasmus Ohberg kaunistelee loppunumeroita hieman. Falcons:lle selvä 19-26 voitto ja kuitti Lutuurin rehvastelulle.

Ottelun tärpit:
– Falcons:n vahva maalivahtipeli (Jussi Vento ja Mikko Lindgren)
– Falcons pystyi viemään vastustajan pelihuumorin varsinkin Samu Puhakalta
– Falcons:n laaja hyökkäyspään ratkaisijoiden määrä
– Lutuurin kasetti ei kestänyt toisella jaksolla (Kausiennakossaan pohtivat Falcons:n kiukuttelua tuomareille, suosittelemme katsomista peiliin)
– Vähäinen yleisömäärä

Falcons tilastot:
Mikko Petäjä 7, Jarmo Kukkonen 6, Kai Mellberg 4, Christian Fuhrer 3, Joonas Kukkonen 3 (U), Petri Palonen 1 (V+U), Toni Koski 1, Teemu Harainen 1 (V)

HC Lutuuri tilastot:

Samu Puhakka 4, Rasmus Ohberg 4 (V+U), Jari Korhonen 3, Nicco Laaksonen 3 (V), Alexandre Tellier 1, Jussi Könkkä 1, Mikael Kailio 1, Jarkko Kaija 1, Tapio Savolainen 1, Janne Leino (V+U)

FALCONS – PuMe 25-23 (14-9)

Falconsin kotitaika pitää, kolmas perättäinen voitto.

Miesten käsipallon 3. divisioonan kärkipään joukkueisiin lukeutuva Puuman Metsästäjät saapui Hyvinkään Vehkojalle joukkueella, jossa nähtiin jälleen kerran kansainvälistä väriä. Jyväskylä on onnistunut saamaan vuosi toisensa perään riveihinsä kovia vahvistuksia Saksasta ja Ranskasta, opiskeilijakaupunki kun on, eikä koskaan tiedä minkälainen tulevaisuuden Karabatic sieltä vastaan tulee. Tälläkin kertaa meinasi Luc Abalon kaksoisolento Arnaud Berna (Chatel HC) ratkaista yksin koko pelin yhdeksällä maalillaan, onneksi laiturin kaltaisia pelimiehiä oli matkassa vain se yksi ja hiukan maanläheisempi Hyvinkään Falcons otti tärkeän kotivoiton.

Peli alkoi Christian Fuhrerin soololla, mies kuljetti käytännössä kentän läpi ja harhautti puolustuksen niitaten pallon maaliin. Pian perään pallo pelattiin nätisti viivalle ja Petri palonen viimeisteli varmasti. PuMe:n Miika Siikki kavensi jonka jälkeen seurasi Falconsin Mikko Saalastin tehovaihde: mies latasi pallon kolmesti kolmeen minuuttiin vieraiden pömpeliin. Nyt onnistui siis juonikas pelaaminen viivamiehille, Kimmo Lähteenmäki ja Fuhrer vanhoina kehäkettuina onnistuvat ratkaisevissa vimpautuksissaan ja viivalle pudotuksissaan, näin saatiin puolustus rakoille ja palloa väleihin, Palonen ja Saalasti kiittivät maalien muodossa. Peli rullasi hyvin ensimmäisellä jaksolla, oikea pakki Jarmo Kukkonen otettiin mukaan ja mies käytti tarjotut paikat hyväkseen tehden kuuden minuutin sisällä kolme maalia. Vielä kun hyvinkääläisten maaliin pikahälyytyksellä tullut Juha Forssman napsi näyttävästi muutaman läpiajon, niin tilanne näytti hyvältä, puoliajan loppupuolella Falcons oli nykäissyt 14-5 johtoon. PuMe:n vaarallisin ase, molemmat laidat, oli puolustettu hyvin, näytti siltä että ottelu olisi jo taputeltu, mutta ei sentään, fysiikan lait alkoivat olla kevytjalkaisemman ja urheilullisemman vierailijan puolella. Viimeisen kolmen minuutin aikana PuMe teki neljä maalia ja kotijoukkue ei yhtään, tauolle mentiin tilanteessa 14-9.

Toiselle puoliajalle tuli vain yksi joukkue, PuMe, toinen jäi pukuhuoneeseen puuskuttamaan. Jyväskyläläiset olivat huomanneet että ovat juoksuvoimaisempia ja käyttivät edun hyväkseen vyöryttäen nopeita hyökkäyksiä etunenässään Arnaud Berna, joka teki kuusi maalia kahdeksaan minuuttiin. Falconsilta oli latu kateissa ja puhti poissa, tennarit vain tömisivät parkettiin kun PuMe tuli rinnalle ja sitten meni ohi, toinen puoliaika puolessa välissä ja tilanne 18-21, vieraat siis ottivat jakson 12-4 nimiinsä. Ilman Falconsin riveihin palannutta Henri Ahosta ottelu olisi ollut ohi, mutta nyt nousi tuo sisupussi esiin ja otti ratkaisun omiin käsiinsä, muiden hyvinkääläisten kädet vaikuttivat jo ottelun hapertamilta. Enää ei palloteltu ja viivamiehetkin jäivät ilman ruokintaa, jäljellä oli enää Ahosen kuuma käsi vastaan Puuman nopeat jalat. Ahonen heitti kuusi maalia neljässä minuutissa ja toi Falconsin takaisin kuumaan loppuleikkiin, pari minuuttia ennen loppua tilanne 23-23. Sitten onnistui Falconsin Robin Lehman hienolla alaheitolla, eikä PuMe enää onnistunut maalinteossa, viimeisen maalin ottelussa teki Kai Mellberg ja hyvinkääläisille niukka 25-23 voitto.

Syyskauden viimeinen kotiottelu oli erikoisen aaltoileva tilanteiltaan, harvoin näin jyrkkää ylä-ja alamäkeä nähdään yhden ottelun sisällä. Falcons pelasi ensimmäisellä puoliajalla ehkä kauden parasta hyökkäyspeliään, tilanteita rakenneltiin monipuolisesti eri puolille, ja maaleja tehtiin hyvällä prosentilla. Puolustuspeli oli hyvää melkein jakson loppuun asti, viisi päästettyä ja 14 tehtyä maalia pelikellon lyödessä 22. minuuttia. Sitten seurasi 15 minuutin totaalinen notkahdus jonka maalit 4-16 PuMe:lle. Yleensä tuollaisesta notkahduksesta ei enää nousta, mutta nyt siihen kyettiin Ahosen maaleilla ja hyvällä puolustamisella.

Tilastot:

Falcons: Ahonen 9, Saalasti 4  V U,  Lähteenmäki 3, Jarmo Kukkonen 3, Lehman 2, Palonen 1 V, Mellberg 1, Harainen 1 V U, Fuhrer 1 V, Rosendahl 1

PuMe: Berna 9, Siikki 6, Brenning 5, Kuhamäki 2, Linke 1

Falcons – EIF 17-16 (7-9)

Tasainen ottelu huipentui viimeisille sekunneille

Vehkojan halliin saapunut yleisö sai käsipallojännitystä koko vapaaehtoisen pääsymaksun edestä, kun miesten 3.-divarin kärkiporukoihin lukeutuva Ekenäs Idrottsförening saapui Hyvinkäälle hakemaan jatkoa tappiottomalle alkukaudelleen. Falcons oli valmistautunut otteluun hyvin, kahden päivän takainen reilu kotivoitto Tampereen KooVeesta oli palauttanut joukkueen uskon omaan tekemiseen, muutaman niukan tappion jälkeen, ja nyt oltiin hereillä heti ottelun alusta alkaen.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi vasta kolmannella peliminuutilla kun EIF:in kovaheittoinen vasen pakki Isac Jousmaa pölläytti vehkojan verkkoja. Alusta asti oli selvää että vastakkain oli kaksi hyvin puolustavaa joukkuetta, eikä suuria maalijuhlia ollut luvassa. Falconsin Mikko Petäjä tasoitti heti perään, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa aina 7. peliminuutille, sen taituroi vasemmasta laidasta kotijoukkueen Sami Hannula, jolla olikin varsinainen tehovaihde päällä, kolmessa minuutissa kaksi maalia ja varoitus. Petri Palonen väänsi viivalta pallon maaliin hienon kuvion päätteeksi ja erän puolivälissä oltiin tilanteessa 4-5.

Falconsin hyökkäyspeli kulki vasemman puolen kautta, jossa Joonas Kukkonen ja Mikko Petäjä järjestelivät peliä vauhdikkaasti, keskellä palloa jakeli Kimmo Lähteenmäki. Toispuoleinen painotus johti pikku hiljaa siihen että EIF kykeni puolustamaan alueen tukkoon ja hyökkäykset alkoivat mennä väkisin vääntämiseksi. Seurasi kotijoukkueen viiden minuutin mittainen maaliton jakso ja vieraat hivuttautuivat kahden maalin etumatkalle, tauolle mentiin tilanteessa 7-9.

Toinen jakso alkoi Falconsin merkeissä. Tauolla oli ilmeisesti päätetty että EIF:in vaarallisin maalintekijä Jousmaa oli otettava pois ja niin myös tapahtui. Maalissa Mikko Lindgren torjui loistavasti, mies oli viimeinen lukko hyvinkääläisten puolustuksessa kun vierailijoiden hyökkäykset torjuttiin yksi toisensa jälkeen. Joonas Kukkonen oli siirtynyt vasemman pakin paikalta laitaan ja omimmalta paikaltaan alkoi maalinteko onnistua. Christian Furer pelasi juonikkaasti Mikko Saalastin kanssa ja Saalasti maalasi. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Falcons oli siirtynyt 12-10 johtoon.

Mutta peli ei ollut vielä pelattu. EIF:n riveistä löytyi kivenkova vääntäjä Patrik Ekström, jonka kovat maskin takaa lähteneet vedot alkoivat löytää tiensä Falconsin maaliin, kolme onnistumista ja tilanteeksi 13-14. Nyt edettiin kohti ottelun ratkaisuhetkiä, kello tikitti, tuumaakaan ei annettu periksi kummassakaa leirissä. Maaleja ei enää tehty halvalla, kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen tilanne oli 16-16.

Ottelua jäljellä vajaat kaksi minuuttia, Kimmo Lähteenmäki pelaa paikan oikeaan laitaan, jossa Kimi Rosendahl ottaa tilan pois ja hakee mahdollisimman laajan heittokulman, kolme askelta ja ponnistus, tarkka heitto uppoaa takatolpan juureen, tilanteeksi 17-16. EIF hyökkää, Lindgren torjuu, Falcons hyökkää mutta ei onnistu, ottelua jäljellä 15 sekuntia, EIF ottaa aikalisän. Viimeinen hyökkäys, EIF on ottanut maalivahdin pois ja hyökkää seitsemällä pelaajalla, Ekström hakee ratkaisua mutta puolustus rikkoo. Kaksi sekuntia peliaikaa ja EIF:illä vapaaheitto, se torjutaan ja summeri päättää pelin lopputulokseen 17-16.

Käsipallosta vähänkin kiinnostuneiden kannattaa saapua Vehkojan hallille ensi lauantaina (29.11. klo 15.30) seuraamaan kuinka Falcons selviää Puuman Metsästäjien tähtäimessä. Jyväskyläläiset ovat sarjassa pari pykälää hyvinkääläisten yläpuolella, joten taas on tasaista ja jännittävää ottelua tiedossa.

Ottelun tilastot:

Falcons: Petäjä 5, Lähteenmäki 3, Saalasti 2 (V,U), Palonen 2, Hannula 2 (V), Joonas Kukkonen 2, Rosendahl 1

EIF: Ekström 7, Jousmaa 6, Lönnqvist 2, Hoffren 1 (V), Nyström UU

Falcons – KooVee 27-15 (13-9)

KooVee kumoon selkeästi

Torstaina pelattiin kotipeliviikon ensimmäinen osio, Tamperelainen KooVee vieraili Vehkojalla ja joutui poistumaan kotimatkalle tappio tuliaisina. Ennakkoon oli jo toitotettu Falcons:in leirissä, että missään nimessä vastustajaa ei saa aliarvioida vaikka se ei ole voittoja kovin montaa käsipallon saralla vielä saavuttanutkaan.

Pelistä ei todellakaan tullut läpihuutojuttu, vaan KooVee aloitti vauhdikkasti ja päättäväisesti. Se johtikin ottelua ensimmäiset 10 minuuttia. Falcons ei saanut jalkojaan liikkeelle ja selkeästi peliin oli lähdetty hieman höntsäily fiiliksillä. Onneksi Mikko Petäjä oli sentään hereillä ja latoi tarvittavia maaleja kannoilla pysymiseksi. Lopulta kotijoukkue heräsi siihen tosiseikkaan että ottelu ei ole mikään läpihuutojuttu. Niin ollen puolustuspää tilkittiin ja tennaria alettiin laittamaan toisen eteen hyökkäyspäässä. KooVee ei saanut seuraavaan 8 minuuttiin tehtyä kuin 2 maalia ja näin Falcons oli siirtynyt 9-7 johtoon. KooVee ei luovuttanut vielä, vaan kiri rinnalle. Falcons:n vauhtikaksikko Petäjä ja Joonas Kukkonen alkoi olemaan kuitenkin liikaa uupuneelle Tamperelaisnipulle ja niinpä ottelun maalitykki Joonas Kukkonen repi komeilla osumillaan neljän maalin johtoaseman erätauokoon mennessä. Taululla 13-9 ja luvassa oli yleisölle taukohumppaa, sekä tietty pullakahvit.

Erätauolla mietteet olivat että; nyt jätkät tosissaan, siellä on peli. Kopista astelikin sisuuntunut Hyvinkääläisnippu joka aloitti väkevästi maalinteon jälleen lähinnä Petäjän ja Joonas Kukkosen toimesta. KooVee:n maalinsuulla pelannut Niko Vornanen teki kaikkensa pitääkseen joukkueensa pelissä mukana, mutta ihan joka pallon eteen ei tämäkään kumiukko kerennyt. Falcons kasvatti etumatkaansa tasaisen tappavaan tahtiin ja toisen jakson 11 minuutilla sillä oli jo turvallinen 7 maalin johto 19-12. Puolustus piti ja vierailijoiden ykköspyssy Yaminic Rottes laitettiin aisoihin. KooVee ei näin ollen pystynyt laittamaan kampoihin erän lopulla lainkaan ja 8 erän viimeistä minuuttia Falcons:n maali pysyi puhtaana. Jarmo Kukkonen ja Kimi Rosendahl kaunistelivat vielä loppunumeroita, niinpä suhteellisen selkeä voitto lukemin 27-15 oli tosi asia.

Falcons tilastot:
Joonas Kukkonen 11, Mikko Petäjä 10, Jarmo Kukkonen 2, Jaakko Horelli 2, Kimi Rosendahl 1, Christian Fuhrer 1, Mikko Saalasti (V), Teemu Harainen (U+U)

HIFK ECG – FALCONS 19-16 (9-9)

Falconsilla sulkasato, lento tahmeaa.

Ottelu Helsingin urheilutalolla alkoi isäntien vahvalla otteella, Falcons oli nahkealla pelipäällä, ja nopeassa tahdissa tilanne oli 3-0. Falcons kykeni luomaan paikkoja mutta viimeiset ratkaisut päätyivät pitkin seiniä. Vähitellen hyvinkääläisetkin alkoivat saada juonen päästä kiinni ja ensimmäinen maali näki päivänvalon viidennellä peliminuutilla, sen taituroi Christian Furer vasemmasta laidasta. Hifk:n pakki Robert Nykopp oli varsin nopealiikkeinen veijari ja erittäin hankala otettava Falconsin puolustuslinjalle, mies taituroi neljä maalia nopeaan tahtiin ja alkoi jo näyttää että kotijoukkue pyyhkii pölyt parketista unisella Falconsilla.

Hyvinkääläisten peli pyöri kyllä kohtalaisesti, paikkoja saatiin varsinkin laidoille, mutta maalintekoprosentti jäi pieneksi, tolpat kolisivat pariinkin otteeseen Teemu Haraisen toimesta, mutta maali jäi tekemättä. Kuitenkin Falconsin ensimmäisen puoliajan yhdeksästä maalista tehtiin kuusi laidoilta, viivalle ei saatu luotua paikkoja ja takaa eivät ratkaisut oikein onnistuneet. Puolustus terästäytyi erän loppua kohti, ottelu tasoittui, ja tauolle lähdettiin tasatilanteessa 9-9.

Toinen puoliaika alkoi tasaisissa merkeissä, Nykopp otettiin erikoisvartiointiin ja näin saatiin ECG:n peli sekaisin. Mutta hyökkäyspäässä oli edelleen vaikeaa, varsinkin kun ECG:n maalille oli tullut uusi mies joka kykeni torjumaan Falconsin laitapelaajien yritykset, eikä enää pystytty hyödyntämään kotijoukkueen heikkoa laitapuolustamista.  Kimi Rosendahl pelasi vahvan puolustuspelin, tämän lisäksi erän puolenvälin paikkeilla mies teki Falconsin 13. maalin, ja heti Perään Mikko Petäjä vei hyvinkääläiset 14-13 johtoon. Käsillä ollut matsin kulminaatio notkahti kuitenkin kotijoukkueelle, sillä vahvasti vääntänyt kokenut joukkue punkesi muutaman maalin karkumatkalle. Falconsin höyhenissä oli öljyä eivätkä siivet jaksaneet kantaa matsin loppuun asti, kynnet olivat tylsät eikä ottelu pysynyt niiden otteessa.

Kaiken kaikkiaan ottelu oli ihan ok, hankaluuksia aiheutui pelin sisällä ja sen aikana tapahtuneesta ailahtelusta, keskittyminen herpaantui aika ajoin.  Eritoten huono onnistumisprosentti maalinteossa oli ehkä suurin syy tappioon. Paikkoja oli ja yritystä, mutta 16 maalia harvoin riittää voittoon. Toisaalta HIFK ECG oli hyvä joukkue joka osasi voittaa ne ratkaisevat väännöt, kääntää pienet marginaalit hyödykseen, 19-16 on ottelutapahtumia vastaava lopputulos.

Tilastot:

FALCONS: Joonas Kukkonen 4, Mikko Petäjä 4, Christian Furer 4, Kimi Rosendahl 2 (V), Jarmo Kukkonen 2 (V), Mikko Saalasti U

ECG: Nykopp  6, Jere Reinikainen 4, L. Vartia 3, Sohlberg 2, Pellosniemi 2 (U), Jari Reinikainen 2 , Valrives U

Falcons – Haukat 24 – 16 (10-8)

Falcons pöllytti Haukat kotipesässään

Nyt kun vakioreporttina toimiva paimenkoira on lakossa palkkioluurästeistä johtuen ja kun sen isäntäkin on sieniretkellä Hollannin erämaissa, niin koitetaan rustata jotain epämääräistä raporttia viime kotipelistä. Lauantaina 25.10.2014 tarjoiltiin kauden ensimmäinen kotiottelu Falcons:n kotihallissa Vehkojalla, tehdään siis pieni selonteko lyhennetynä niille jotka eivät päässeet paikalle tapahtumaa seuraamaan. Miksei myös kertauksena niille jotka olivat paikan päällä.

Vierailijat vihreässä nutussa olivat Katajanokan Haukat ja taas punaisessa kostuumissa kirmasivat Hyvinkään petolinnut eli Falcons. Ottelu alkoi niin kuin monesti ennenkin hieman varovaisesti, mutta kotipesää kovasti puolustaen molemmin puolin. Falcons haki ehkä enemmän tuomarilinjan sallivuutta, sillä keltaista korttia joutui katselemaan useampi pelaaja mutta toki ihan aiheesta. Pelin kulku oli tasaista maalien muodossa, lähes tasavedoin edettiin koko ensimmäinen jakso. Falcons onnistui laajemmalla rintamalla maalinteossa, Christian Fuhrer, Mikko Petäjä, Joonas Kukkonen, Petri Palonen ja Sami Hannula merkkauttivat itsensä pöytäkirjaan maalien muodossa. Mainittakoon ja hehkutettakoon että Sami Hannulan ensimmäinen maali Falcons:n paidassa näki päivän valon kun oli pelattu 8 minuuttia. Unohdettiin antaa miehelle pelipallo muistoksi kaapin päälle, no eiköhän laatikosta löydy joku korvikepallo kirjahyllyyn tulevien sukupolvien ihailtavaksi seuraavissa treeneissä. Haukkojen hyökkäyksiä rakenteli väkkäränä pyörinyt Ville Tuomisto, herra taitaa olla muuten Hyvinkään Käsipallo Tahkon kasvatteja. Ilmankos meno oli vauhdikasta, silti suurin osa hyökkäyksistä pyrittiin pelaamaan viivapelaajana painineelle Jari Lindholmille. Lindholm useasti myös sieltä löytyi ja osui maalipuiden väliin takoen eka jaksolla 5 byyriä, 3 noista 7:stä metrin viivalta. Tilastot eka erän osalta: Keltaisia molemmille 3, Haukoilla 1 aikalisä ja tauolle Falcons:n niukan 10-8 johdon saattelema, suurempaan johtoon olisi kyllä ollut mahiksia, mutta ei niin ei.

No, no, toiseen jaksoon Falcons haki vauhtia Vehkojan kellarin uumenista ja Robin Lehman näytti mallia heti ensimmäisessä hyökkäyksestä miten se homma menee, pallo maaliin, tuuletukset päälle ja heti omalle tontille puolustamaan. Hyvinkääläiset olivat laittaneet puolustuslinjat tukkeeseen, viivapelaaja puolustettiin jo paremmin pois ja Haukkojen pelinrakentelua häirittiin ylempää, tyyliin ajoissa äijään kiinni. Hyökkäyspäässä taas lisättiin vauhtia, eli tennari nousemaan vähän ripeämmin ja avot, 33 minuuttia pelattu, Falcons:n johto kasvanut kuuteen maaliin 16-10. Haukat koitti aikalisän turvin hakea hiukan lepoa ja uusia kujeita siinä kuitenkaan onnistumatta. Hyvinkäällä pelaajauraansa jatkanut Fuhrer oli aivan liekeissä laidalla rankoen vastustajaa toistuvasti, mies kirmasi aivan uudella asenteella nautiskellen. Kun vielä Kukkonen, Petäjä, Kimmo Lähteenmäki, Lehman rakentelivat takana ja maalailivat vuorotahtiin Fuhrer:n kanssa, niin Haukoille toivotettiin hyvää kotimatkaa tuloksella 24-16. Ai niin, Falcons:n viimeisessä hyökkäyksessä Petäjä ja Kukkonen rakentelivat ns. japsikuvion jonka Kukkonen vielä vei loppuun asti, voidaan siis leikkisästi sanoa että osataan sitä M3D:ssäkin!

Kiitos taustajoukoille järjestelyistä ja vielä isompi kiitos katsomoon tulleille! Ei siis taustaryhmä tehnyt työtään turhaan.

Falcons Tilastot:

Christian Fuhrer 7, Joonas Kukkonen 7, Mikko Petäjä 5, Robin Lehman 2, Sami Hannula 1 (V), Kimmo Lähteenmäki 1, Petri Palonen 1 (V), Teemu Harainen (V)

Haukat Tilastot:

Jari Lindholm 9, Ville Tuomisto 2, Patrick Ljungren 2, Patrik Grönvall 2 (V), Jan Lindholm 1 (V) (U), Jani Sipari (V)

Seuraavaksi on sitten vuorossa vierasottelu Helsingin ECG:tä vastaan, siitä ennakkoa tuonnempana. Nyt Riki Sorsan siivittelemänä kohti tuota koitosta…

Jo matkaan muuttohaukka käy

Kotoaan taivaltaa

Jo matkaan muuttohaukka käy

Keltä käskyn se saa?

Ki, ki, kii, ki, ki, kii

Tuo voihkaisu on niin lohduton

Jo matkaan muuttohaukka käy

Eikä saattajaa näy

Wincester – Falcons 20-19 (8-9)

Tasaisen vauhdikas vääntö Ruskeasuolla

Miesten käsipallon 3. divisioona rytkähti Hyvinkään Falconsin osalta käyntiin Helsingin Ruskeasuolla, tiukka kova ottelu päättyi harmittavaan yhden maalin tappioon.

Hyvinkääläiset lähtivät otteluun sangen hyvällä rosterilla, Joonas Kukkonen ja Mikko Petäjä olivat taas mukana, ja pelimiehet Kimmo Lähteenmäki ja Jaakko Horelli saapuivat mukanaan tuhti annos kokemusta ja peliälyä. Muutenkin matsin alussa näytti että vaihtomiehiä oli mukavasti, pari pakkia, viiva ja laita.

Edelliskerrasta poiketen hyvinkääläiset pääsivät ottamaan alkulämpöjä kentälle, tämäkin edesauttoi sitä että heti alkuvihellyksestä lähtien oltiin pelissä sisällä, Petäjä ja Joonas Kukkonen tekivät maalit, kaksi minuuttia ja 0-2. Winsester ei jäänyt piippuaan nuohoamaan vaan alkujärkytyksestä toivuttuaan saivat kolme maalia perä perään ja menivät johtoon. Viiden minuutin pelin jälkeen alkoi Falconsissa käydä mieskato, hyvin ensimmäisessä Falcons pelissään aloittanut Robin Lehman satutti kätensä ja joutui jääpussilinjalle penkille, ja heti perään Horellin Jaska samalle osastolle jalkaansa jäädyttelemään. Niin oli käynyt routainen kato hyvinkääläisten pakkiosastolla, nyt saatiin selvitä ilman puhallustaukoja.

Puoliajan puoleenväliin mentiin kovaa ja lujaa, puolustus väänsi eikä päästänyt Winsesterin hyökkäyksiä läpi, takaheitot noukki hyvin pelannut Mikko Lindgren, puolustuksen uhrauttuvalla avustuksella. Toimitsijapöydän takaakin ihmeteltiin pelin tasokkuutta. 18. peliminuutin paikkeilla alkoi Falconsin super kolmeminuuttinen, jonka aikana Petäjä, Rosendahl, Jarmo Kukkonen ja Joonas Kukkonen kahdesti upottivat pallon verkkoon, tilanteeksi pienoinen karkumatka 5-9. Puoliskon loppua kohti kotijoukkue sai kuin saikin kurottua eron umpeen hyvinkääläisten uuvuttua vaihtomiesten puutteessa, tauolle tilanteessa 8-9.

Toinen jakso alkoi hyvikääläisittäin onnistuneesti, Mikko petäjä otti vastuuta ja heittää humautti pallon pömpeliin. Joonas Kukkonen oli alettu puolustaa pois, ei ollut jäänyt kokeneelta kotijoukkueelta huomaamatta Falconsin laiturin taidokkuus, olihan mies nakutellut neljä maalia ensimmäisellä jaksolla. Nyt alkoi laidalla olla ahdasta, eikä maaleja sieltä enää tullut. Falcons ei valitettavasti kyennyt hyödyntämään tätä puolustuksen painotusta Joonaksen laidalle, vaan Kukkoset vaihtoivat paikkoja, Jarmo laidalle pallon palauttajaksi ja Joonas oikeaksi pakiksi tuomaan liikkuvuutta ja juonikkuutta. Viivalle ei kyetty järjestelemään paikkoja ja Falcons hukkasi ehkä vaarallisimman aseensa, Mikko Saalastin jymäkän viivapelin. Toisaalta Saalasti esitti illan komeimman fintin jolla tarjosi kahdelle puolustajalle munkkikahvit ja itse mies kipaisi tyhjään aukkoon muutamalla lantion heilautuksella, ai jai sentään, putti kolahti puisevasti keskelle tolppaa, no seuraavalla kerralla sitten…

Puoliaika eteni tasaisesti vuorovedoilla, Petäjä punnersi maaleja tasaisesti, Palonen, Kukkonen Jarmo ja Lähteenmäki tekivät maalit mieheen. Ero ei missään vaiheessa ollut kahta maalia enempää. Falconsin maalissa Jussi Stenman esitti muutaman todellisen paraatipelastuksen, ensimmäisessä käsipallo-ottelussaan, mies on ketterä ja varsinkin jaloistaan nopea, hyvä tulevaisuuden veskari siis.

Kahden vaihtopelaajan turvin kamppaillut Falcons jaksoi hyvin painia materiaalisesti leveämällä rintamalla liikkeellä ollutta Winsesteriä vastaan, mutta ottelun loppua kohti kohti tossu painaa ja viimeinen vääntö jäi vajaaksi. Tuomarin kyseenalaiset tulkinnat pelin ratkaisevilla hetkillä käänsivät tasaisen ottelun isännille, ja hyvinkääläiset joutuivat tyytymään yhden maalin tappioon 20-19.

Kauden ensimmäinen ottelu oli lupauksia antava, puolustuspeli oli hyvin organisoitunutta, mutta edelleen hyökkäyspään peli on takkuilevaa, rytmi on hakusessa vielä, toisaalta harhasyöttöjä ei viljelty, joten suunta on parempaan päin. Winsester on 3. divarin top kolme joukkue, joten maalin tappio on siedettävä, eli eiköhän niitä voittojakin ole odotettavissa, kunhan joukkue pysyy ehjänä ja miehet pelikunnossa.

Falcons: Petäjä 7, Joonas Kukkonen 6, Palonen 2, Jarmo Kukkonen 2, Rosendahl 1, Lähteenmäki 1