Naiset jäivät nollille Mikkelissä

Naiset jäivät nollille Mikkelissä

Edellisissä otteluissa vastustajansa maaleitta jättänyt Falcons Ladies joutui tyytymään itse nollalukemiin, kun se kohtasi toukokuun viimeisenä sunnuntaina Mikkeli Bouncersin. Ottelu päättyi lukemiin 20–0 (14–0). Voitto oli kotijoukkue Bouncersin kauden ensimmäinen. Ottelu oli paikoitellen hyvin tasaväkistä, eikä kumpikaan joukkue meinannut päästä vastustajansa puolustuksen läpi eteenpäin. Kotijoukkueen voitto ratkesi lopulta vierasjoukkueen kolmeen virheeseen. Mikkeliläisjoukkue voitti myös viime kaudella pelatun joukkueiden ensikohtaamisen.

Ottelu alkoi Falconsin osalta alavireisesti, kun pallo siirtyi heti ensimmäisen yrityksen jälkeen rähmäyksen takia Bouncersille. Kotijoukkue puski itselleen yhdet uudet yritykset, kunnes Falconsin puolustus pysäytti maalihaaveet. Edellisistä otteluista tuttu, jaardeja ahminut haukkahyökkäys ei päässyt valloilleen Mikkelissä, ja hyökkäysvuoroon päässyt Falcons joutui sekin pian kutsumaan puolustuksensa kentälle. Peli junnasi ensimmäisen neljänneksen lähinnä kentän puolivälissä.

ladies

Falcons Ladiesin voittoputki katkesi Mikkeli Bouncersia vastaan käydyssä ottelussa. Päävalmentaja Jyri Kontiainen antoi neuvoja pelaajilleen aikalisän aikana.

Toisen neljänneksen alussa alkoi tapahtua. Hyökkäysvuorossa ollut Falcons luopui pallosta ja laittoi samalla vastustajansa ahtaalle. Pelinrakentaja Sini Jusslinin jalasta lähtenyt pitkä ilmapotku vei pelin ensimmäistä kertaa pois kentän puolivälistä kotijoukkueen päätyyn. Pallo pysähtyi vain viiden jaardin päähän maalista. Bouncers ei tilanteesta häkeltynyt – päinvastoin. Joukkue rokotti välittömästi rankalla kädellä, sai puolustuksen häkeltymään ja iski liki satajaardisella juoksulla ensimmäiset pisteet taululle. Päivän ainoat lisäpisteet tulivat heittämällä.

Falconsin hyökkäys ei päässyt toivotulla tavalla eteenpäin, ja yksi hyökkäysvuoro päättyi jopa Bouncersin syötönkatkoon. Pitkillä heitoillaan Falconsin puolustusta koetellut pelinrakentaja Miia Liukkonen säikäytti yhdellä onnistuneella heitolla, joka olisi ilman kotijoukkueen saamaa rangaistusta vienyt joukkueen aivan Falconsin maaliviivan tuntumaan. Pitkät puntit pelastivat Falconsin sen turvauduttua niihin. Neljänneksen lopussa Bouncersin ovela juoksupeli sai Falconsin puolustajat jälleen hämilleen, ja pallo matkasi noin 60 jaardin matkan maaliin. Puoliajalle lähdettiin tilanteessa 14–0.

Toinen puolisko alkoi Bouncersin hyökkäysvuorolla ja kolmannella touchdownilla. Mikkeliläisten ensimmäisellä yrityksellä pelattu reverse-juoksupeli lipsahti toistamiseen hyvinkääläispuolustajien ohitse. Kolmannen neljänneksen ja samalla koko ottelun loppupuolisko oli tasaista joukkueiden välistä vääntöä. Falcons-puolustus terävöityi ja pysäytti bouncersilaisten juoksu- ja heittoyritykset edetä maaliin. Myös haukkahyökkäys virkosi ja säikäytti vastustajansa esimerkiksi heitolla, jonka kopannut TE Laura Nikkola vei joukkuetta 30 jaardia eteenpäin. Loppukiri ei kuitenkaan auttanut, ja sekä taululle että kotiinviemisiksi jäivät nollapisteet.

Falcons Ladies on pelivapaalla tulevan viikonlopun. Seuraava peli otellaan Hyvinkäällä Kouvola Indiansia vastaan lauantaina 13.6.

 

Falcons Ladies
naiset@falcons.fi
No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.