Falconsin toimijoille SAJL:n ansiomerkkejä

Falconsin toimijoille SAJL:n ansiomerkkejä

Hyvinkää Falconsin toimijoille myönnettiin viikonloppuna SAJL:n 35-vuotisjuhlissa kaksi uutta ansiomerkkiä. Edustusjoukkueen valmennusrinkiin kuuluvalle, erittäin pitkään lajin parissa toimineelle, Janne Kilpeläiselle myönnettiin pronssinen ja seuran hallituksen puheenjohtaja Janne Halla-aholle hopeinen ansiomerkki.

Pronssinen ansiomerkki myönnetään seuran tai liittohallituksen jäsenen ehdotuksesta henkilölle, joka on ansiokkaasti toiminut amerikkalaisen jalkapallon hyväksi vähintään viisi vuotta. Pronssisen merkin haltijoita on tällä hetkellä yhteensä 224 kpl.

Janne Halla-aho (vas.) ja Roope Noronen (SAJL)

Janne Halla-aho (vas.) ja Roope Noronen (SAJL)

Vuodesta 1986 alkaen lajin parissa toimineelle Halla-aholle myönnettyjä hopeisia merkkejä SAJL on myöntänyt 35-vuotisen historiansa aikana vasta yhteensä 25 kpl. Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään 10 vuoden ajan toiminut liiton ja/tai sen jäsenyhdistyksen hyväksi tai joka toimenpiteillään on tuntuvasti tukenut liiton toimintaa tai muutoin huomattavasti edesauttanut koko maan amerikkalaisen jalkapallon eteenpäin viemistä.

Katso kaikki ansiomerkkien haltijat