Falconsin junioreita maajoukkueeseen

Falconsin U17-junioreiden kausi jatkuu vielä upeasti, kun viisi pelaajaa I-divisioonan kultajoukkueesta on valittu tiukan seulonnan perusteella amerikkalaisen jalkapallon nuorten U17-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Tanskan Vejleen. Valitut ovat Eetu Jokinen, Santeri Pihlaja, Henri Ojala, Arttu Tapola ja Oskari Tapola. Valinnat tehtiin kolmen leirityksen aikana ja viimeisenä oli viimeistelyleiritys Pajulahdessa.

Kisat käydään 20.-21.10.2017 ja jokaiselle joukkueelle tulee kaksi tiukkaa kamppailua. Ensimmäisenä Suomi kohtaa verivihollisen Ruotsin ja tämän pelin perusteella seuraava ottelu on joko finaali tai pronssiottelu. Toinen pari on isäntämaa Tanska ja Norja. Vastustajista ei ole paljoa tietoa, koska jokaisen maan juniorijoukkue kootaan kesän suoritusten perusteella. Mutta varmaa on se, että Suomen joukkue on valmis, sillä kausi on vasta päättynyt ja peli-intoa riittää.

Maajoukkueeseen valittu Eetu Jokinen kertoo, että maajoukkueeseen valinta on suuri kunnia, johon liittyy vastuuta. Guardina ja centterinä jo toista kautta maajoukkueessa pelaava haukka kokee maajoukkuevastuun tärkeäksi pelaajakehittymisen kannalta. Puolustuksen linjassa pelaava Santeri Pihlaja on huojentunut jo toisesta maajoukkuepaikasta, sillä sitä varten on töitä tehty paljon. Omasta joukkueestaan Santeri nostaa vahvuudeksi koko joukkueen kovuuden ja osaamisen; jokainen tietää tonttinsa. Myös toista kertaa maajoukkuepaidan päällensä laittava strong safety Arttu Tapola kokee kunnia-asiaksi pelaamisen Suomen maajoukkueessa. Pelikokemus 11vs11-pelimuodossa tuo varmuutta ensi kesää varten, kun Tapola aloittaa peliuransa miesten sarjassa. Joukkueen vahvuudeksi Tapola mainitsee mentaalisen vahvuuden, Suomen joukkue on voittava joukkue. Maajoukkuedebyyttinsä tekevät strong safety Henri Ojala ja corner Oskari Tapola. Molemmat olivat hiukan yllättyneitä maajoukkuepaikastaan, mutta onnellisia kunniatehtävästään. Poikien mielestä leirit ovat onnistuneet rakentamaan joukkueen yhteen ja pelitaktiikat sujuvat jo hienosti. Molempien mielestä jenkkifutis on mukava harrastus.

 

Pelaajista valmentajat Anssi Myllymäki ja Rays Sädet kertovat seuraavaa:

Eetu Jokinen johtaa joukkuetta edestä ja esimerkillä. Hän ottaa vastuuta kentällä ja kentän ulkopuolella. Eetu omaa erinomaisen treenimotivaation.

Santeri Pihlaja on räjähtävä kaveri. Hän ei jää kakkoseksi kenellekään linjassa kummallakaan puolella. Tiukan paikan tullen venyy yhä parempiin suorituksiin.

Henri Ojala on monipuolinen urheilija, joka voi pelata mitä tahansa pelipaikkaa lennosta. Erinomainen etenkin pallollisena.

Arttu Tapola on nopea ja väkivahva pelaaja. Hän menee mielellään ja kovaa kontaktitilanteisiin.

Oskari Tapola on koko joukkueen nuorin, mutta on erittäin kylmähermoinen pelaaja. Hän hallitsee monet pelipaikat ja tuo voitontahtoa koko joukkueelle.

 

Kaikilla valituilla on pelaajakokemusta jo usean vuoden ajan. Jokinen, Tapola A. Ja Ojala aloittivat 2013 ja Pihlaja ja Tapola O. Vuotta myöhemmin. Yhdessä he ovat voittaneet pronssia ja hopeata U15- ja U17-joukkueissa, tänä vuonna mitali kirkastui kultaiseksi. Maajoukkueesta he saavat kokemusta myös tulevaisuuden peleihin. Kaikkien poikien unelmana on pelata myös aikuisena, osalla mahdollisesti myös ulkomailla.